Terveys ennen kaikkea!

Huomasin että minulla ei ole tällä blogilla vissiin yhtäkään kunnolista postausta jossa perehdyn johonkin asiaan ja kerron ajatukseni siitä. Minulla on paljon mielipiteitä eri asioista, mutta nyt ei ole vaan ollut aikaa eikä energiaa kehittää tällaista pitkää kirjoitusta. Jos teillä on kysymyksiä tai ehdotuksia mistä minun pitäisi kirjoitella niin heittäkää kommenttia! :)

Ajattelin kertoa vähän mielipiteitäni hevosella kilpailemisesta. Olen kierrellyt monenlaisia kisoja viimeisen neljän vuoden aikana ja joskus hämmästellyt miten ihmiset ajattelevat. Hevosenomistajia on nykyisin paljon. Kuka tahansa voi ostaa hevosen ja lähtä kisaamaan sillä. Minun mielestäni pelottavaa on se miten ei välitetä hevosesta vaan lähdetään vaan hamuamaan sitä sinivalkoista ruusuketta. Kisoissa näkyy ylipainoisia likaisia putteponeja sekä stressaantuneita kilpahevosia jotka eivät pysy hanskassa. Eikö hevosen terveys pitäisi tulla mieleen ennen kuin edes haaveillaan mistään kisaamisesta?

On olemassa monia eri tapauksia mutta ajattelin nostaa nyt nämä kaksi kategoriaa esille. Eli putteponit ensiksi. En ole koskaan pitänyt kovinkaan paljon kylmäverisistä (ehkä siksi minulla on niin vahva mielipide tästä). Mutta jos hevonen näyttää traktrorilta, miten ihmeessä sillä ajateltiin lähtä esteradalle? Jos ostat itsellesi suomenhevosen (tai minkä tahansa muun kylmäverisen/ponin) sinulla pitää olla tietämys siitä miten helposti nämä lihoavat. Hevoselle ei ole hyväksi olla ylipainoinen. Sen jalat eivät kestä sitä. Yleensä ihmiset miettivät että enemmän on parempi. Enemmän heinää (hevosenhan kuuluu syödä 20 tuntia päivässä), enemmän kauraa (jospa saataisi tästä meidän Kössperistä oikea estetykki) ja enemmän porkkanoita (pitäähän pikku Vilperin pysyä hyvällä tuulella). Kilpaileminen on hevoselle kovin rasittavaa. Mikään hevonen ei voi hyvin jos sillä useimmiten maastoillaan kaksi kertaa viikossa ja sitten ponks yhtäkkiä pitää lähtä ylittämään esterataa maksimitemmossa.

Löysinhän minä kuvan jossa istun suomenhevosen kyydissä. Tältä kylmäverisen kuuluu näyttää: solakalta, lihaksikkaalta ja positiiviselta!

Sitten nämä kilpahevoset. Normaali kuvio: Kaisa, 15 v. rakastaa hevosia ja haluaa päästä pitkälle esteratsastuksessa. Äiskä ja iskä ostaa sitten mahtavan kalliin nuoren estehevosen saksasta. No nyt Kaisa-kulta pääsee Suomen estemaajoukkueeseen! Näin ei sitten käykään kun Kaisa huomaa että hevosen omistaminen ei ehkä olekaan vaan Kingsland-loimien käyttöä ja ruusukkeiden keräilyä. Sinne tallille pitää jaksaa raahautua joka päivä. Kaisa ei sittenkään jaksa ratsastaa jokaikinen päivä, mutta nyt kun se hevonen on haukannut palan iskän lompakosta, niin valmennukset ja kisat pitää kuitenkin käydä! Tiedossa on ylienerginen hevonen, jolta lihakset hiipuu ja massa katoaa. Kaisa miettii miksi mahtava Super Win yhtäkkiä vaan juoksee esteiden ohi ja pomppii pystyyn. Päätetään siis antaa jotain lisää väkirehuja ja purkkiruokia jotta hevosen lihakset tulisivat takaisin ja Super Win olisi taas ihanan pehmeä ratsastaa.

Valmentajani kouluratsastuksessa, Fia hyppää Wupilla. Wupille oli käynyt juuri kuin yllä olevassa esimerkissä. Sen arvo oli 20 000, nyt sitä ei meinaa saada myytyä millään.

Eli luultavasti tiedätte jo mihin olen päättymässä. Kilpaileminen ei ole vaan sitä kisoissa käymistä. Huipulle pääsemiseen ei ole oikotietä. Ainoa mitä voi tehdä on treenata, treenata, treenata, treenata ja ehkä vähän lisää treenata. Treenaaminen tapahtuu joka ikinen himputin päivä. Jotta hevonen pysyisi kunnossa sen pitää liikkua joka päivä. Lisäksi sen pitää syödä oikein ja saadan kaikki lääkinnät jne. Siis normaali maalaistaitoa, joka kaikkien hevosenomistajien pitäisi omata.

Olen itse todella tärkeä että kilpahevonen näyttää kilpahevoselta. Kun treenasin ja kilapilin Aatulla sen piti aina näyttää täydelliseltä minun mielestäni. Karvan piti kiiltää, harjan piti pysyä lyhyenä ja häntä takuttomana. Aatu on meidän yhteisenä aikana pysynyt hyvässä massassa ja saanut koko ajan enemmän lihaksia. Siksi järkytyin kun tulin kotiin Portugalista tämän kesän lopussa. Aatu näytti ihan... harrasteratsulta. Harja hulmusi ja lihakset olivat kadonneet. Rakas Paapuni oli myös kovin kipeä kun nivelrikko oli tullut niin yllättäen. (Aatulle todettiin nivelrikko alkukesästä sekä olin itse töissä Portugalissa koko kesän, joten se sai vapaata). Mutta nyt tulen pääpointtiini. En ole koskaan kilpaillut Aatun ollessa huonossa kunnossa. Ensin tulee hevosen hyvinvointi, sitten treenaaminen että päästään halutulle tasolle ja sitten vasta kilpaileminen!

Aatu ja Foxi :)

Kun kävimme klinikalla syksyn alussa ja saimme kuulla että Aatun nivelrikko oli muuttunut sitten viime röntgenkuvien. Päätös oli todella vaikea mutta täysin selvä. Tällä hevosella en voi enää kilpailla. Kun eläinlääkäri alkoi miettiä eri mahdollisuuksia että saisimme Aatun kilpailukuntoon vielä joksikin aikaa, purskahdin itkuun. Miten voi edes harkita että satuttaa hevosta vaan jotta pääsisi vielä käymään kisoissa? Olen kilpaurheilija ja elän voittaakseni, mutta kaikista tärkein voitto on että hevonen voi hyvin ja on onnellinen.