Kisafiilistä

Hitsi kun katson näitä vanhoja kisakuvia. Äääääääääää. Viime kisoista on aikaa puoli vuotta. Kuolen kohta jos en pääse takaisin kisaradalle lähitulevaisuudessa. Kilpaileminen on kyllä jotain niin tärkeää minulle. Jännitys kun istun autossa kohti kilpailuja. Itku kun epäonnistun verkassa. Uusi tunteiden kasaaminen kun kävelen sisään radalle. Taputus ja kuiskaus: kyllä me hoidetaan tämä, Aatu! Laukka kohti ensimmäistä estettä. Viimeisen esteen ylittäminen. Sitten riippuukin millainen fiilis on radan jälkeen. Joskus kiukuttaa ja suututtaa ja itkettä. Joskus hymyssä suin ja iloinen ja haluaa antaa maailman parhaalle hepalle tonnin omenoita.

Se tunne kun on päässyt radalta ja jokin on sujunut aivan mahtavasti. Kun pääsin 90 cm puhtaasti. Kun ei kielletty millekään esteelle 100 cm. Kun pääsin 110 cm koko radan läpi. Tunne että on onnistunut.

Äiti on aina ollut kaikista tärkein kisamatkoilla. :) En kovinkaan montaa kilpailua ole käynyt ilman että äiti on ollut mukana. En ymmärrä miten hän jaksaa minun stressiä ja kiukuttelua ja itkua. Minulla on aivan hirveät kisajännitykset. Oksettaa ja vatsaan sattuu. Alkuverkassa kun tuntuu etten pystykkään tähän. Liian korkeaa. Liian vaikeaa. Äiti on aina ollut siinä tsemppaamassa, maksamassa kisamaksut, antamassa juotavaa, kantamassa loimia ja takkeja, pitämässä huolta että tiedän millon on minun vuoroni. Asioita jotka eivät kuulosta vaikeilta mutta jotka ovat minulle todella tärkeitä. Meidän jännitys autossa, meidän eksymiset, meidän ihanan tyhmät keskustelumme, meidän giganttinen kasamme eväitä joita mussutamme.

Olemme kummatkin kehittyneet paljon kilpailemisessa. Itse olen alkanut hallitsemaan kiukkuni. Ajattelemaan positiivisesti alkuverryttelyssä. Äiti on alkanut enemmän coachaamaan. Häneltä hoituu nykyään esteen nostamiset/laskemiset. Pienet tärkeät muistutukset jotka meinaavat paineen alla unohtua. Ja radan jälkeen pystymme kumpikin analysoimaan mitä tapahtui ja miksi. Meistä on tullut pesunkestävä kisatiimi! Minä ja äiti ja Aatu ja kanelipullamme. Äiti on maailman paras hevosenhoitaja/tukihenkilö/valmentaja minulle! En sano sitä usein. Mutta nyt sanon sen täysillä, niin että koko maailma kuulee. Kiitos äiti! Ilman sinua en olisi näin pitkällä. Sinun kanssa kisamatkoille lähteminen on aina hauskaa. Sinun takiasi minä rakastan kisaamista. Toivottavasti tulee jatkossa vielä monta monta kilpailua yhdessä. <3

Ensimmäiset kilpailut Aatun kanssa. 60 cm. 2009. :)

100 cm Turku. 2010.

100 cm Kemiö Jumping. 2011.

100 cm aluederby Kemiö Jumping. 2012.

Palkintojen jako. 110 cm Kemiö. 2013. Ja voitto tuli kotiin!

Neljän vuoden yhteinen kilpaileminen ja treenaaminen päättyi kun olimme huipulla. Voitto 110 cm. Tämähän meni juuri niinkuin pitikin! Mahtavaa! Hyvä Team-Paapu! ;)